Eilen suututti kaikki koulujutut niin kovin, kun tuntuu että kaikki takkuaa tavalla tai toisella, että päätin tehdä ihan jotain muuta, kun koulutehtäviä hetken. Napattiin Jillan kanssa noutokapula, ruutumerkit ja tunnarikapulat ja mentiin ulos. Toko kyllä piristi, samoiten se kun Suomi voitti jääkiekossa, mitä illalla jännittyneenä katsottiin telkkarista.

Aloitettiin noudosta. Liike sujui hyvin ja lopun perusasentokin oli kohdillaan. Tehtiin ruuutua, eri matkoista. Onnistui tosi hyvin! Jilla vähän jäi etulaidalle mutta osui aina ruudun sisään. Tunnari oli ihan hukassa, ei haistellut kapuloita vaan nappasi vain äkkiä jonkun. Sitä pitää nyt tässä sisällä muistutella ennekuin mennään ulos tekemään. Liikkeestä istuminen meni liikkeestä seisomiseksi, joten sitäkin pitää meidän nyt muistutella. Seuraaminen, ihan jees, mutta vähän oli minusta jotenkin liian etäällä se seuruupaikka.

Agilityn osalta pitää nyt mietiskellä. Ne kun on nyt samassa luokassa, niin pahimmillaan pilaan molempien suorituksen, jos yritän kisata samoilla radoilla molempien kanssa. Päätin nyt että Jillan kanssa kuitenkin kisataan "ensisijaisesti", kun totuus on, että se täyttää tänä vuonna kahdeksan eikä sillä aktiivista agilitykisaamista voi enää monen montaa vuotta harrastaa. Haluan säilyttää sen vetreänä veteraanina! Sitten mietin, että Jillalla on kuitenkin se luva hyppikseltä, joten Tamskun kanssa voi satunnaisesti käydä hyppyradoilla jonne meidän Jillan kanssa "ei kannata" osallistua. Jilla jatkaa omassa ryhmätreenissään ja Tamskua haen hallille sitten kun hallia varailen omaan käyttööni.

Eipä sillä, nyt ei ole agikisojakaan meillä oikein tiedossa. Tässä lähellä on toki kisoja tulossa, mutta minulla on nyt toukokuun aikana lauantaisin ja sunnuntaisin aika paljon töitä ja sitten saimme kutsun myös yhteen hääjuhlaan.

Erkkari olisi heinäkuussa, mutta kovasti mietin että lähdetäänkö. Vuodesta 2008 olen jokainen vuosi siellä ollut (jos en nyt ihan väärin muista..), joten tottakai tekisi mieli tänäkin vuonna. Katsotaan!

Ja sitten pitää kertoa, että maanantaina käytiin ihastelemassa Bestseller-pentuja, kiitos Tuulelle kun saatiin tulla. Kyllä kelpiepennut on sitten hurmaavia!

Jilla satamassa tässä kevään aikana

unnamedk.jpg