Hitsi miten paljon viikossa on tapahtunut. Pentu on maistellut Royal Caninin starter moussea, tänään vähän kermaviiliä ja siitä se ateria lähtee laajenemaan. Ulkonakin on ihan tuossa takapihalla käyty jo pissalla ja kyllä on kesäpentu helppo. Kun vie ulos säännöllisesti niin ei tarvitse paljon lattioilta pisuja pyyhkiä.

Poikanen heiluttaa häntää, venyttelee, ärisee ja purisee ja etenkin puree :D. Pentulaatikossa se ei enää viihdy kuin korkeintaan nukkumassa, koko alakerta pitää saada aina käyttöön. Ja juu, sen perässä saa jo juosta.
Muutamia vieraita on käynyt jo pentua katsomassa ja yhtään se ei ketään arastele, pihallakaan ei edes ensimmäisellä kerralla pelottanut, reipas poitsu! Meille pentu ei jää, mutta jos olisi koiran paikka itsellä auki, niin en olisi epäröinyt, oon hirmu kiintynyt siihen <3.

Omassa elämässäkin on tapahtunut. Sain työpaikan ja alotin kassalla työt tällä viikolla. Myös muutto lähelle työpaikkaa on 1.9 tiedossa kivaan pieneen kaksioon tähän Lappeenrantaan. Isoja, mutta mukavia muutoksia tiedossa siis.

Sitten vielä onnitteluja Tamskun iskälle Vilille, joka oli ollut Liettuassa viime viikonloppuna ollen toisena päivänä Ryp3 ja toisena päivänä Ryp1 ja Bis1 !! Kelpielle harvinaista herkkua.

Jos en ihan väärin muista niin alla olevassa kuvassa ikää on 3 ja puoli viikkoa :)



Maman päälle täytyy välillä tehdä kiipeilymatka :)


Joku oli Tamsusta ottanut tämän kuvan... ilme ja nukkumapaikka kertoo paljon!
Mutta kiltti se on pennulle :)


Piiiitkä venytys..



"Isosiskon" vieressä ;)


4 viikkoinen söpöläinen