Viime sunnuntaina oltiin Wuoksen agilityurheilijoiden järkkäämässä syyspäivässä, jossa oli mätsäri, speed race ja möllitoko. Itseäni paikalle houkutteli tuo möllitoko, johon osallistui Jilla ja Tamsku. Tokossa oli myös Ilona ja Alvin sekä Ella ja Elvi. Speed Racessa kiihdytteli Tamsku, Kuura ja Alvin. Hyvin juoksi kaikki, vaikka palkinnoille ajat ei tälläkertaa yltäneet.

Möllitokossa aloittivat Ilona ja Alvin. Kumpikin oli ekaa kertaa ja suoritus meni oikein mukavasti. Kaikista liikkeistä tuli pisteitä ja lopputulos taisi olla 80/100 pistettä ja 3. sija. Onnea, tästä on hyvä jatkaa ;-)!

Tamsku oli alokkaassa. Minulla ei ole nyt niitä meidän pistelappuja, mutta yksi liike nollattiin ja yksi kymppi saatiin. Loput oli siltä väliltä :). Tamsku oli palkkaamattomuudesta selkästi vähän hämillään, eli liian vähän ketjutettu palkatta. Liikkeestä maahanmeno meni nollille. Mutta oli siinä hyvääkin, sillä luoksetulo ja hyppy sujui tosi hyvin. Paikkamakuussakin Tamsku kesti, vaikka kaveri lähti vierestä.

Jillan kanssa oltiin avoimessa ja Jilla teki hommia tosi hienosti. Nollattiin tahallaan luoksarin stoppi, kun palkkasin sen taakse ja kaukoissa tehtiin yksi vaihto liian vähän, ihan minun mokani takia. Tällä suorituksella irtosi 2. sija.

Ella ja Elvi oli myös avoimessa, mutta "hylättiin" jo ennen suoritusta, koska olisivat oikeasti voittajaluokassa. Hyvää treeniä tämä möllitoko kuitenkin.

Kaikki aiheeseen liittyvät kuvat on kamerassa, joka on alakylässä....

SAM_0667-normal.jpg