Tänään oli vuorossa tokokoe ihan täällä Lappeenrannan alueellla, Haukkulaaksossa. Päästiin onneksi varasijalta tokoilemaan :).

Aamulla tuli vettä aivan kuin ämpäristä olis kaatanu, ja ajattelinkin kun kello soi seiskalta, oli pimeää, kylmää ja vettä satoi kovasti, että olisi ollut niin mukava jäädä nukkumaa. Mutta jälkeenpäin ajatellen, tosi hyvä että lähdettiin!

Sade oli koepaikalla lakannut jo lähes kokonaan, välillä tuli ajoittain vettä sitten enemmän. Onneksi säilyttiin kaikki melko kuivana kotiin.

Olimme toiseksi viimesinä ALO luokassa, numerolla 11. Tuomarina toimi Anne Nokelainen.

Jilla teki taas ihan hienosti töitä, tosin alku oli ehkä aavistuksen "tahmea". Paikkamakuussa toinen koira lähti vierestä, mutta Jilla onneksi kesti itse paikallaan. Hihnaseuraamisen juoksu-osuudessa kontakti tippui ja vapaanaseuraamisen aikana se otti kehän laidalla olleesta pienestä rähinästä kai vähän häiriötä. Liikkeestä seisomisen seuraamisen aikana Jillan piti ravistaa takajalkaa, en tiedä sitten menikö sinne kivi vai kutittiko joku :D.

Pisteitä saimme yhteensä 182, jolla sijoituimme jaetulle 3. sijalle KP:n kera. Samalla saatiin koulutustunnus TK1 ja menolippu avoimeen luokkaan! Tokon osalta tän vuoden tavotteet on saavutettu ja pisteet meni molemmissa kokeissa kyllä yli odotusten. Kiitos Jilla!

Niin ja taas oli luvattu euron juusto mäkkäristä, jos koulari taskussa tullaan kotiin. Tää lupaus oli jo edellisellä kerralla hyväksi havaittu ;). Niin sitä taas ajettiin mäkkärin kautta kotiin ja yhden räpsyn kerkesin äkkiä kameralla ottaa.

Tänä vuonna me ei enää tokokokeisiin mennä, vaan harjoitellaan ensi vuotta varten avoimen liikkeitä....