Me saatiin Jillan kanssa Elvi tänään hoitoon. Hyvin meni tytöillä, Jilla käyttäytyy Elvin seurassa niin että olen ihan varma että se tietää Elvin olevan sen tyttö. Ja toisinpäin, Elvi kunnioittaa mammaansa. Vähän kokeilin tokojuttuja Elvillä, hyvin oli muistissa. Ellalle terveisiä sinne ulkoimaille, otin sinulle Elvistä kuvia.

Jillan kanssa meillä oli viikkotreenit keskiviikkona agia ja perjantaina tokoa. Agility meillä ei ole nyt muutamaan viikkoon oikein sujunut. Radoilla olen ollut hukassa ja Jillalle ne tietyt ohjauskuviot ovat edelleen vaikeita. Meno on siis ollut kaikkea muuta kuin sujuvaa. Toko sensijaan meni hyvin, edelleen jatketaan stoppien kimpussa.

Ajattelin Tamskun kanssa tehdä agissa tehotreeniä, kun juoksuja ei kuulunut ja ajattelin ilmoittaa sen maaliskuun kisoihin. Eipä tarvinnut ja onneksi en maksanut, äiti soitti keskiviikkona illalla, että juoksu alkoi.

Elviä ei olisi mallina olo kiinnostanut

SAM_4367-normal.jpg

Ne innostui kovastikin leikkimään

SAM_4346-normal.jpg

Huomaa, että ovat sukua... Molemmat ovat yhtä ahneita :D

SAM_4354-normal.jpg