Seuraavaksi voikin sitten miettiä mitä ensi vuonna? Toivottavasti saan aloitettua koulun kunnialla ja pääsen siihen rytmiin hyvin kiinni. Olen naureskellut, että pitää ostaa reppu, ekan päivän kouluvaatteet, kynät yms. ja sitten opetella se koulureitti! Ihan kuin olis ekaluokalle lähdössä, vaan niinhän sitä taidetaan olla :).

Koirien kanssa toiveena olisi pysyä terveenä. Moni on kuulemma saanut messarista kennelyskää, mutta meillä sitä ei ole onneksi, ainakaan vielä näkynyt.

On meillä tarkoitus myös treenailla ja kisailla sellain kun hyvältä tuntuu. Jillan kanssa keskitytään agilityyn ja saadaan toivottavasti ainakin yksi nolla, siitä oltaisi jo iloisia :D. Tokon puolella olisi tavoitteena saada ne kaksi puuttuvaa avo ykköstä ja jopa voittajan liikkeitä hyvälle mallille. Tosin eilen yritettiin opetella tunnaria ja sitten päädyin soittamaan Ellalle ja kysymään vinkkiä, kun omat taidot loppi kesken. Mutta se avoin jos saadaan läpi niin hyvä on. Näytelmäkehiä muutama.

Tamskun kanssa olisi myös tarkoitus treenata lisää agilityä ja ottaa se Jillan seuraksi kisareissuille. Tokossa olisi myös huippua jos saataisi liikkeet kasaan niin, että päästään kokeeseen asti. Siinä on meille tavoitetta tarpeeksi. Näyttelyistä olisi mukavaa saada ne puuttuvat cacibit (toinen suomesta, toinen ulkomailta).

Siinäpä meille tavoitteita, tärkeintä on kuitenkin pitää hauskaa ja tehdä sitä mistä tykätään :).

Viimeeksi, kun etsin sopivaa lausetta vuoden koosteen lopetukseen, niin törmäsin myös tähän lauseeseen. Ajattelin sen sopivan hyvin ensi vuodelle, kun tässä on kaikenlaista uutta tulossa...

Kaikki näyttää mahdottomalta sellaisesta ihmisestä,
joka ei koskaan mitään yritä.
-Jean Etienne-

Kera Jilla-maman muistuttelen että pitäkää koirat vuodenvaihteessa kiinni. Vaikka ne ei pelkäisi raketteja, ne voi silti säikähtää niitä ja juosta vaikka auton alle. Kun se tulitteiden ampuminen alkaa jo paljon ennen määrättyä aikaa ja loppuu paljon määrätyn ajan jälkeen. Ettei vaan kellekään mitään sattuisi!

SAM_4111-normal.jpg