Aloitetaan tokosta. Eilen oltiin taas tapiksella tyttöjen kanssa, tehtiin vähän kaikkea. Plussaa: Molempien paikkamakuut onnistui (Jillalla minä piilossa 2 min ja Tamskulla minä näkyvissä 1 min). Jilla onnistui aika mukavasti kaikessa mitä tehtiin ja palkkailinkin sitä ahkerasti.

Tamskun kanssa meidän kompastuskivi (perusasento) meinasi välillä tulla päänvaivaksi, mutta saatiin onnistumisia naksulla siihenkin. Liikkeestä maahanmenoa pitää vielä tehdä tulevissa treeneissä enemmän. Teija oli tuomarina ja otettiin luoksepäästävyys. Ekalla kerralla Tamsku nousi "tuomaria" vastaan, loput kerrat se malttoi olla paikallaan. Tamsukin sai palkkaa onnistumisistaan, eilen ei ketjutettu mitään.

Tänään ollaan vietetty niin vapaata kuin mahdollista. Iltalenkkikin jäi normaalia lyhkäisemmäksi. Huomenna on Jillan agitreeni, lauantaina minä olen töissä ja sunnuntaina taas treenataan. Moni muuten kehuu, että se rallytoko on tosi hauska laji, nyt tekisi mieli itsekin kokeilla.

Mutta arkiset jutut on parhaita. Tässä kuva alkuviikolta kun käytiin kävelyllä. Katsokaa meidän Pupu Loikkasen (Tamsun) hyppytyyliä!

SAM_0676-normal.jpg

Kilpailu keskenään on kovaa...

SAM_0677-normal.jpg