Viime viikonloppuna tapahtuikin paljon. Me lähdettiin neljä naista ja neljä kelpietä lauantaina aamulla kohti Laukaata ja erikoisnäyttelyä. Tuomarina toimi Yvonne Brink, Ruotsi. Näyttelypaikka oli mukava ja tilava, tosin minä luulin perille saavuttuamme hetken että olemme Mikkelissä, hahaaa (ajatukset hieman siellä kun seuraavan päivän kisat oli Mikkelissä..). Sääkin meitä suosi onneksi. Mukana oli kaksi kasvattia, kovin oli harmaa edustus ;-) eli Tarmo ja Kuura. Hyvin samanlaiset tulokset molemmille, johon olimme tyytyväisiä. Valioluokassa uroksia oli kaksi ja Tarmon tulokseksi ERI1 SA! Kuura oli ainoa käyttöluokassa ja Kuuralle myös ERI1 SA ja samalla Kuura oli rotumme paras käyttökoira. Oikein hienosti siis molemmilta, onnea ja kiitos omistajille! Jilla oli viiden muun nartun kanssa valioluokassa josta tuloksena ERI3 SA. Hyvin sekin.

Itse reissu meiltä meni hyvin, mutta vähän oli äksöniäkin, sillä nähtiin menomatkalla hirvi. Onneksi kuitenkin tien reunassa eikä ollut meille vaaraksi. Kotiinpäin tullessa sitten oltiin avuksi, tai ainankin yritettiin olla, kun huomattiin hädissään, irti juokseva, loukkaantunut iso koira tiellä autojen seassa. Viikonlopulta on näyttelytulosten lisäksi muitakin tuloksia, niistä lisää kuvien yhteydessä :). Kiitos reissukamuille.

Kuura oli lauantaina missikisoissa ja sunnuntaina jälkikokeessa. Pk-kisoista 268p ja JK2, niin hienoa!! Suuret onnittelut ohjaajille Suskulle ja Tinelle!

A-3727.jpg

Tarmo sai kehuja erityisesti eturinnastaan kun tuomari arvosteli kilpailuluokassa koiria myös suullisesti.

Luokkavoittajista otettiin kuvia erkkarissa ja Tiina Karvonen kuvasi nämä. Hyvin onnistui mielestäni molempien kohdalla.

A-3748.jpg

Jillan kuvat on ottanut Veera Rahikainen, kiitos! Myös harmaista on kuvat mutta vuodatus ei niitä ladannut. Yritän ensi kerralla uudestaan.

1-5605.jpg

Jilla kävi sunnuntaina Mikkelissä agikisoissa ja sai tietty sen perus vitosen ;-) mutta onnistuttiin meille haastavassa kohdassa (takaakierto) joten olin tyytyväinen.

1-5553.jpg

Elvi tokoili EVL-luokasta 2-tuloksen. Yksi liike meni nollille ja silti ykkönen ei jäänyt kovin monen pisteen päähän. Hienoa työtä! (kuvan on ottanut Miira Ikonen, kävin Elvin blogissa kuvavarkaissa..)

tokotreenit.jpg