Viime viikonloppu meni kokonaan näyttelyissä, Kouvolassa ja Heinolassa kaikkienrotujen näyttelyissä. Jilla ja Sanni oli ilmoitettu molemmille päiville, Tamskulla ei vielä ikä riittänyt. Pentu olikin sitten porukoiden mukana saimaalla, uimassa ja rallattamassa rannalla =).

Kouvolaan oli ilmoitettu 6 kelpietä ja shelttejä 25. Heinolaan taas 5 kelpoa ja shelttejä 60.

Kouvolassa kehät meni aivan päällekäin, ja Jilla menikin ekaa kertaa jonkun muun kuin minun kanssa. Tuula-kasvattaja esitti Jillan, minun ollessa Sannin kanssa. Jippu oli ROP Päivi Eerolalla, sertiä se ei saanut enää vastaanottaa. Shelteissä vetskunarttuja oli 3, joista Sanni nappasi luokkavoiton EH:lla, mistä olin myös todella iloinen. Sanni joutui mittatikun alle, mutta tuomari hyväksyi sen koon kuitenkin. Olisi omasta mielenkiinnosta pitänyt kysyä, että mitä se siitä sai. Tuomarina Marjatta Pylvänäinen-Suorsa

Sitten hetken päästä oli tervukehä, jossa sain esittää Tuulan oman uroksen, Löppönen olikin lopulta hienosti myös ROP! Uusi kokemus minulle tuo tervun esittäminen, mutta tykkäsin kyllä =). Ryhmissä tervuista koostuva Bestseller-ryhmä oli vielä hienosti Bis4! Onnitteluja vielä!

Löppönen kehässä (Kuva, Ida H.)

Ja Jilla Tuulan kanssa (Kuva, Ida H.)

Sitten sunnuntaina oli vuorossa Heinolan näyttely, jossa kelpot tuomaroi Zeev Trainin Israelista ja sheltit Zafra Sirik, myöskin Israelista. Kerkesin itse molempien kanssa kehään. Kelpieissä Jilla oli hienosti myös Heinolass ROP! Sannin kehää odottelimme hetken ja siinä huomasimme tuomarin pitävän trikki ja merle värisistä shelteistä, ainakin luokkasijoituksia katsoessa. Vetskunarttuja oli 7, ja taso oli minusta melko kova. Sanni sai hienosti Erin ja suureksi yllätykseksi voitti luokan ja oli ROP-vetsku! Hui! Lopulta vielä jäi PN-kehässä jatkoon ja oli hienosti 11 vuotiaana parasnarttu 4! Vaan oli meillä tosi hieno päivä! Isoissa kehissä ei menestystä, mutta tytöt jaksoi hyvin esiintyä =). Kiitos matkaseuralle myös Heinolaan päin!

ROP-Jilla

ROP-vet & PN-4 Sanni

Jilla viikonlopun saldon kanssa =)