No hyvin! Viimenen työpäivä oli eilen ja ylihuomenna eka koulupäivä. Kaikesta tästä uudesta muutoksesta oon ollut niin hyvällä tuulella, että ollaan tehty kaikkea mitä ei yleensä tehdä. Käyty uimahallissa, saatu tunnarin treenaus alulle ja shoppailtu uusi matto keittiöön. Tuleepa sitä ihminen hassuista asioista iloiseksi :D. Lisäksi treffasin vanhoja lukiokavereita ja se on hauskaa miten koirat yhdistää. Jilla on saanut uuden kaverin Ilonan villakoira Ellistä! Idan ja setteriden kanssa ollaan myös lenkkeilty, alakylässä sekä sammonlahdessa.

Tänään oli ensimmäinen koirajuttu tältä vuodelta. Käytiin kouluttaja Nooran kanssa agikisoissa Kotkassa. Radat oli tosi mukavia ja meille ihan sopivia. Harmillisesti meidän keppiongelma ei ole vieläkään täysin unohdettu, joten tuloksina 5 ja 5. Toisella radalla sijoitus 3. Ei ne nollat kaukana ole, toivotaan että tärppää joskus...

Kun ei mitään kuvia tullut otettua, niin nappasin kännykällä Jillasta ja ruusukkeesta räpsyn. Lisäksi saatiin lahjakortti seuraaviin kisoihin, kanaherkkuja (joita meidän ahmatti ei voi syödä, kun ei niitä pureskele. Lähtee lahjoituksena Tamsulle, joka ei niitä nielaise heti) ja sitten vielä pallonheitin. Kiitos Nooralle kyydistä ja seurasta!

Jilla-normal.jpg