Kuten monena aikaisempana vuonna, myös nyt hetken mietin mitä kaikkea tuli tehtyä kuluvana vuonna. Vuosi 2013 oli oikein mukava ja paljon kivoja hetkiä tulee heti mieleen. Se sisälti paljon iloa, onnistumisia, vähän myös epäonnistumisia ja osakseen myös surua. Minä tein paljon töitä K-kaupassa, heinäkuussa petyin pahasti kun en päässyt kouluun ja marraskuussa oli riemu ylimmillään, kun sain koulupaikan. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Harrastusten osalta tämä vuosi oli paljon edellistä vuotta aktiivisempi. Kisattiin agilityssä, käytiin näyttelyissä, vähän myös tokokentillä, kesällä tehtiin jälkiä, kokeiltiin doboa ja mitähän vielä... kesällä kelpiet kävi uimassa :).

Saavutettiin meidän varovaisesti asetetut tavoitteet aika hyvin. Meidän suurin onnistuminen jäi mieleen kesältä, kun tytöt kävivät luonnetestissä ja molemmat onnistuivat siellä mukavasti. Se oli hieno päivä se.

Lisäksi tulee mieleen Jillan kanssa vuoden ainoa tokokoe, josta saatiin se Avo1, joka lämmittää myös kovasti mieltä. Tamskun onnistumiset tulee näyttelykehistä, keväällä saatiin eka cacib Tallinnasta ja loppuvuodesta toinen messarista. Onnistuminen tulee myös agilitypuolelta, josta saatiin eka luva! Agility jääkin sitten Jillan kanssa sinne epäonnistumisien puolelle, mutta kaikessa ei voi menestyä, eihän? Vuoden vaikein ja surullisin hetki oli keväällä, kun meidän Sanni pääsi nukkumaan ikuisia unia =(.

Meillä oli myös ensimmäiset kasvattajaluokat vuonna 2013 kehissä. Ensimmäinen erkkarista, jossa oltiin hyvällä arvostelulla 3. KP ja toinen Luumäellä jossa oltiin Rop-kasv ja Bis4! Myös meidän kasvatit teki hienoa tuloksia ja mikä tärkeämpää - on kuulla kuinka tärkeitä ne ovat omissa perheissään.

Jilla kävi steriloinnissa loppukeväästä ja elää nyt onnellisesti juoksutonta elämää. Sitä päätöstä en ole vielä(kään) katunut, Jilla sai maailmaan 7 hienoa jälkeläistä ja se riittää meille. Toivotaan että Tamsku tekisi minulle Jillan tyttärentyttären, josta kovasti haaveilen....

Ole kiitollinen siitä mitä sinulla on;
tulet saamaan vielä lisää.
Jos keskityt vain siihen mitä sinulla ei ole,
et ikimaailmassa saa tarpeeksi.
-Oprah Winfrey

Tämän viisauden myötä, oikein mukavaa vuotta 2014 teille kaikille!

kuva-normal.jpg