Tuntuu niin kurjalle kirjoittaa, että eilen Tamskun ultra paljasti sen olevan tyhjä :(

Tämä oli kirjaimellisesti, kuin isku vasten kasvoja. Meni pari tuntia uutisen jälkeen ihan sumussa. Kaikki tuntui pahalle ja olo oli huono. Vaikka tähän pitää aina varautua astuttaessa, että pentuja ei välttämättä tulekaan, se tuntui silti tosi pahalle. Olin melko varma, että se on tiine. Odotin niin sitä omaa narttupentua, jolle olin jo nimenkin päättänyt. Minun lisäkseni tätä harmittelee tietty myös ne, jotka pentua odottivat.

Kuitenkin haluan uskoa, että kaikki nämä vastoinkäymisetkin opettaa ja tälläkin oli joku tarkoitus. Mitä tietysti on kovin vaikea ymmärtää. Ehkä minulla on jo kaksi niin mainiota koiraa, että kolmannen kohdalla tulee mutka matkaan ja sitä joudun odottelemaan.

Yritin lohduttaa itseäni, että tämä oli huonoista vaihtoehdoista paras. Jos ultrasta olisi löytynyt huonossa kunnossa oleva kohtu tai pentu/pennut olisi syntyneet kuolleena olisi tilanne paljon surullisempi. Tamskun kohdalla meillä on vielä mahdollisuus yrittää, kun kohtu näytti olevan kunnossa.

Jatkoa mietitään, kunhan pettymyksestä toivutaan. Edelleen haluaisin Tamsun pennun, olen toivonut/halunnut sitä jo niin pitkään etten olisi valmis luovuttamaankaan.

Jos jotain yrittää, on myös riski epäonnistua. Jos ei mitään yritä, ei voi saavuttaakaan haluamaansa. Tämän voimalla taas eteenpäin.