Joka oli siis torstaina. Treenattiin agia sekä tokoa. Hallilla ohjaajan keskittymistä "häiritsi" Kuura ja Anniina, jotka olivat toisella puolella omissa treeneissään. Kun oli ihan pakko jäädä välillä katsomaan ja keskeyttää omat hommat :). Jilla ja Tamsku teki pienellä puolella keppejä ja kontaktia.

Lyhyen agitreenin jälkeen tokoiltiin tapiksella pienellä porukalla. Tamsku teki kaikki alo:n liikkeet palkattuna ja Jilla avo:n liikkeet palkattuna. Sellaiset hyvänmielen treenit :).

Jilla jäi nyt pariksi päiväksi alakylään Tamsun kaveriksi viettämään vapaapäiviä treenailuista. Täytyy sanoa, että vaikka välillä sitä lähtee kokeista tai treeneistä turhautuneena, melkein jopa itku kurkussa ja on sellainen tunne ettei itse osaa yhtään mitään (tai opettaa mitään koiralle), niin en oikein osaisi kuvitella muutakaan harrastusta. Niitä mukavia hetkiä on kuitenkin näiden harrastusten parissa paljon! Agilitystä tykkään enemmän kuin tokosta, mutta silti me vaan jatketaan tokoa välillä enemmän ja välillä vähemmän aktiivisesti :D. Pk-jäljellä etekin Jilla olisi hyvä, mutta vähän tuntuu ettei siitä tottiksesta saataisi niitä tarvittavia pisteitä, jos kokeisiin meinaa.

Tamsku, joka on juuri tullut uimasta

SAM_4752-normal.jpg