Viime perjantaina meillä oli Jillan kanssa ensimmäistä kertaa uusi kouluttaja agilityssä. En tiedä, jännitinkö minä vähän uutta tilannetta vai oliko vain huono päivä, mutta en kyllä osannut tehdä oikein mitään. Esim. Jillan tehdessä takaakiertoa hypyllä, jäin vain siihen eteen enkä saanut liikuttua mihinkään. Itselleni olin hieman vihainen :-). Onneksi tilannetta käytiin eilen paikkaamassa, tehtiin molempien kelpojen kanssa kolmen esteen pätkää (hyppy, takaakiertohyppy ja putki). Kontakteja vähän toisella tapaa kuin ennen ja molemmille yhdet kepit. Nyt jäi omastakin tekemisestä luottavaisempi mieli. Saatiin vielä Veera  & Doni lenkkiseuraksi.

Tokoa ollaan sitkeästi myös tehty, eilen ja tänään. Huomenna on sitten vapaapäivä. Jillan pojat Alvin ja Tarmo ovat myös olleet toko-opissa.

Pitäisi jokupäivä ottaa syksyisiä kuvia, nyt on kauniin värisiä lehtiä ja se kestää vain pienen hetken. Tämän viikon ajatukset täyttää lääkelaskut, apuva!

Mama ja tytär eli Jilla & Kuura jäähyttelylenkillä perjantaina

unnamed-normal.jpg