Koska mitään reissua ei ole pitkään aikaan ollut, lähdettiin sit sunnuntaina päiväreissulle Kirkkonummelle. Siellä oli agilitykisat ja kaksi starttia, samalla hyödynnettiin kaksi kärpästä yhdellä iskulla ja käytiin Ikeassa.

Koska kohteessa piti olla jo aamulla, meillä soi kello 3.45 ja lähdettiin ajamaan 4.30 ja perillä oltiin pysähdyksen kanssa kahdeksan maissa. Joku sanoisi että vain koiraihminen haluaa käyttää vapaapäivän näin.

Tuomarina oli Anne Viitanen ja järjestelyt toimivat rivakasti ja halli oli mukava. Meidän eka rata onnistui tosi hyvin ja olin itse siihen tyytyväinen. Nolla jäi kiinni putken väärästä päästä - eli nolla jäi niin lähellä mutta kuitenkin kauas. Siitä on videokin, mitä en osaa suoraa tänne linkittää, mutta tuolta osoitteesta löytyy:

http://www.youtube.com/watch?v=Hnm0UA4R6hY

Toinen rata sitten kosahti jo toiselle estelle - mikä oli rengas. Koottuna selityksenä on se, että se on vähän erilianen millä Jilla on tottunut treenamaan. Koska tassu ehti käymään jo kolmannella esteellä, niin hylky rapsahti tästäkin. Muuten loppurata meni mukavasti ja vaikeatkin kohdat onnistui mukavasti, kun uskalti mennä "riskillä" kun oli jo hylky alla.

Pääsimme jo hyvissä ajoin kisapaikalta pois ja tuhlaamaan rahoja Ikeaan, sieltä löytyi olohuoneeseen hyllyä aina lakanoihin ja tiskirätteihin asti. Onneksi tila oli rajallista, niin ei tullut mitään kovin isoa ostettua. Sitten vielä Hong Kongin kautta pois, mistä Jilla sai itselleen uuden ylipehmeän prinsessan pedin, jossa nyt kelpaa nukkua. On se niin helppo ja mukava reissukaveri.

Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen meihin, vaikka oma ohjaukseni ei mitään kovin laadukasta ole, mutta toivoa on ;) Sen lisäksi että Jilla on mukava matkakaveri, niin on tuo poikaystäväkin aika mukava, kun lähtee ajamaan aamuyöstä ja käyttää oman vapaansa agikisoissa :).

Jilla tykkää niin kovin roikkua hihnassa, onneksi tekee sitä vain kun saa luvan (eli harvoin...)

SAM_3252-normal.jpg