Nyt oli vuorossa agilitykisat Jillan kanssa Pyhtäällä. Matkaseurana meillä oli Jillan kasvattaja Tuula ja pari tervupentua. Heti on pakko sanoa, että onneksi (vai epäonneksi, heh) ne molemmat oli varattu. Olisi muuten tullut kiusaus, ihania pentuja olivat. Sää oli aurinkoinen ja lähtiessa ukkonenkin jyrähteli. Ritva Herrala oli tuomarina ja radat oli kivoja, mutta mielestäni haastavimmasta päästä mitä tänä vuonna ollaan kisattu.

Vaan mukavastihan meillä sitten kuitenkin meni. Ekalta radalta nollavoitto ja luva :-) jeeee! Minä ohjasin omasta mielestä nyt jotenkin epäselvästi, mutta Jilla onneksi korjasi ohjaajan huitomista. Seuraavalta radalta sitten vitonen, mutta silläkin ylsi voittoon asti! Virhe me saatiin hypyn takaakierrosta, kun en ehtinyt sitä kunnolla sinne taakse viemään ja hyppykulma jäi vaikeaan paikkaan, tai oikeastaan liian lähelle itse hyppyä jäi koko koira. Tuplanolla ei jäänyt siis kauas, mutta hirmu iloinen olin näistä tuloksista. Jillalta puuttuu nyt yksi luva, että siirtyisi kolmosiin.

Piti käydä listalta varmistamassa, että kyllä me luva saatiin!

unnammed.jpg

Hän on kovin ylpeä palkinnoistaan

unnameod.jpg

Kisapaikalla Jilla kävi hurmaamassa lelukojun myyjän. Hän antoi herkunkin Jillalle radan jälkeen palkaksi. Nauroin, että Jilla tietty menee sinne alennusten toivossa "olen todella miellyttävä yksilö.." ;-)

ununamed.jpg

5 min sitten otettu kuva. Jilla ottaa aina unilelun, mutta nyt sillä oli niitä kaksi. Ja tämä ei ole lavastettu kuva!

unnamedl.jpg