Tänään on ollut varsinaisen kurja sää... sataa räntää ja on ihan märkää. Ei me annettu sään kuitenkaa lannistaa. Tehtiin kelpieiden kanssa pitkä lenkki ja nähtiin niin iso lintu, ettei vastaavaa olla vähään aikaan nähty, se vielä lenti meidän yli aika matalalla! Epäilen et se oli haukka. Kumpikaan kelpieistä ei onneks oo pentu, olis vielä ottanu välipalaksi sen :O.

Sitten tehtiin tuossa etupihalla tokojuttuja. Viime kerrasta onkin...köh... aikaa ;D. Jilla teki ruutua, jonka se muisti hyvi. Kun matka oli pidempi, se haki hieman enemmän toiseen laitaan, mutta pysyi jokakerta ruudun sisäpuolella. Tamsku teki ihan alkeita lyhyestä matkasta ja onnistui kaksi kertaa ja sitten en enää uskaltanut tehdä. Aattelin kerrankii olla fiksu ja älysin lopettaa hyvään suoritukseen.

Jilla teki yhden seuraamispätkän, mikä sisälsi muutaman käännöksen. Se höperö oli niin innoissaan että askellus oli aluksi vähän teputtavaa. Kontakti oli kokoajan ja se seurasi hyvällä paikalla. Sitten iso palkka ja paaaaljon kehuja. Tamskun seuraaminen oli aluksi vähän poikittaista. Huomautin sille sitten siitä. Luulen että se ei vielä oikein hallitse sitä suoraa asentoa, minkä huomaa jo siitä kun pysähtyy liikkeessä ja se jää vinoon istumaan. Tehtiin sitten niin, että yksi askel ja pysäytys. Sitten se jäi suoraan ja toistettiin tuota pari kertaa. Sitten pikkuhiljaa voi ottaa jo askelia enemmän ja perusasento pysyy suorana - toivottavasti :).

Viimeisenä juttuna otettiin sitten Jillan kanssa kaukokäskyjä muutama kerta. Aluksi se käskystä "istu" nousi seisomaan, mutta uskokaa tai älkää, olin _melkein_ jopa tyytyväinen! Ollaan joulunaikaan otettu tässä sisällä ihan "kädestäpitäen" sitä miten noustaan maasta seisomaan ilman että tassut liikkuu mihinkään. Ja Jilla teki maasta seisomisen niin ettei tassut liikkunu mihinkään PITKÄSTÄ matkasta :D. No sitten kerrattiin mitä se istuminen oli ja sen jälkeen se teki maahan-istu oikein ja sai siitä palkan. Muutama temppu vielä lopuksi ja voi että sitä nauravaa ilmettä kelpien kasvoilla! Tamskun lopputreeni oli luoksetulo. Ekalla kerrallla se tuli kovaa ja suoraan törmäsi jalkoihin. Kyllä se yritti pysähtyä, mutta vauhti oli liian kova. Toisella kerralla se sitten tajusi vähän hidastaa ja tuli hyvin eteen ja sai siitä palkan. Lopun perusasentoa ei olla vielä treenattu. Tamskukin teki lopuksi muutaman hyrrän (tempun) ja sai loppupalkan.

Siinä pitkästä aikaa tokojuttuja. Sukat ja kegät oli ihan märät... itseasiassa kovinkaa montaa kuivaa vaatekappaletta en löytänyt, kynnenaluset täynnä pinaattilettuja ja märät koirat mutta ei se mitään, meillä jäi niin hyvä mieli!!! :)

Oli tarkotus ottaa muutama kuvakin, mutta en kehdannut siinä räntäsateessa kiikuttaa kameraa ulos. Mutta pakko kertoa, kun koirat sai joululahjaksi ison pehmomajavan, että Jilla on leikkinyt sillä ihan tosi paljon. Siis oikeesti tosi paljon. Se repii, riepottelee ja kantaa sitä niin onnellisena. Eilen joutu majavan peppua jo vähän paikkaamaankin.....

Tässä kelpieiden silmäterä ;)

Jilla huilaa majavan vieressä