Tänne on päässyt tulemaan pieni päivitystauko. Tuntuu ettei aikaa riitä mihinkään, kun alkoi se harkka ja se vie kyllä kaiken energian. Kaikki on uutta, joten päivät menee kyllä nopeasti. Koirien kanssa ei olla nyt oikein edes treenattu, paitsi perjantaina käytiin meidän agilityryhmän treeneissä Jillan kanssa. Riikan ohjeiden mukaan saatiin tehtyä tosi hienosti vaikeitakin kohtia. Kivaa oli.

Lokakuu meni kyllä aika masentavissa merkeissä ja koko syksy on ollut vähän synkeä. Vieläkin vähän harmittaa se, ettei Tamskun pentusuunnitelmat onnistuneet ja lisäksi koulusta on ollut stressiä. Ne lääkelaskut jäi lokakuussakin ihan pienestä kiinni, eikä vieläkään läpi. Paniikki meinasi jo iskeä ja oma usko loppua, mutta onneksi kannustettiin vain vielä yrittämään. Eilen sain viestin, että lääkalaskut on läpi ja siten marraskuu alkoi mukavissa merkeissä. Jospa ne pentukuviotkin onnistuu aikanaan?

Ella&Elvi kisasivat eilen rallytokossa ja saivat RTK2-koulutustunnuksen! Onnea! Sitä lajia jos kokeilisi ensi vuonna itsekin. Alla olevan Elvin kuvan on ottanut Hanna Perämäki, Elvi näyttää siinä niin itseltään :)

10694300_879224138763114_159279697395131