Päivitys tulee vähän jälessä, mut älkää antako sen häiritä. Käytiin viime tiistaina Kotkassa, jossa oli kaksi agistarttia ja vähän erilaisia kauppoja keskustassa kun meillä. Agilityjen suhteen meillä ei ollut mikään kiire aamulla, sillä ne oli iltakisat, joten päivällä meille jäi hyvin aikaa shoppailuille. Eikä ollut turha reissu ollenkaan, löysin nimittäin valmistujaismekon!

Sitten kisatunnelmiin. Ekana oli hyppyrata, jossa tehtiin kaksi virhettä renkaalla (vaikka ollaan sitä harjoteltu!) mutta se rengas on aina ollut Jillalle jotenkin hankala. Ja sitten yksi kielto putkella. Muuten hyvä rata, kepit ja lähtö sujui hyvin. Agirata sitten kosahti siihen kun tassut kerkesi käymään A:lla vaikka piti mennä viereiselle hypylle. Muuten sitten mentiin loppu vaan kovaa ja hyvällä fiiliksellä... niin, ja puhtaasti :). Se rengaskin sujui tällä radalla.

Oi miksi ne nollat on niin lähellä, mutta silti niin kaukana? No mutta, kyllä me ne vielä joskus saadaan, kun niin monta kertaa ovat niiiiiin lähellä olleet. Hyvä fiilis kuitenkin kokonaisuudessaan jäi, Jilla kuunteli radalla hyvin ja irtoaa aika mukavasti. Minun pitäisi vaan pinkoa kovempaa, kun jään jälkeen koirasta heti.

Tamsku on ollut tokon suhteen teho-opissa. Liikkeet sujuu omalla tiellä kivasti, mutta häiriötreeniä tarvitaan rutkasti lisää. Ensi viikolla sitten taas agitreeniä molempien tyttöjen kanssa, ellei Jilla aloita sitä ennen juoksua.

Käytettiin päivällä shoppailujen ja syömisen jälkeen Jillaa ulkona. Hirmu hyväntuulinen reissaaja oli meillä mukana :). Tässä se vaan vilkuttelee :D.

Osaa se poseeratakin. Aika nättimys.

Teemu & Jilla. Miun matkaseura tällä reissulla :)

Kulkupeli siellä taustalla. Heh, en kyllä hame päällä kisannut, kaupunkivaatteet vielä päällä :)!