Kuten varmasti muutamalla muullakin, kului nyt viikonloppuna aamupäivät tulospalvelussa roikkuen. Messarin menoa on aika jännää seurata tietokoneella tuloksienkin kautta, tuli välillä painettua "päivitä-nappia" tiuhaan. Onneksi nykyisin on noin hyvä tulospalvelu, että päivittyy nopeasti. Ja onnea menestyneille!

Myönnän, että olisi ollut kiva itsekin olla. Tai onhan siinä omia huonojakin puolia, paljon koiria ja ihmisiä suhteessa näyttelypaikkaan jne. Kerran myös saatiin ehkä kennelyskä messarista tuliaisena.

Ei sillä, menestys on ollut siellä välillä mukavaa. Muistan elävästi kun Jillla oli vuoden vanhana junnuvoittaja ja voittaja sekä sai sertin. Tai sen kun Tamsu oli junnuvoittaja kera sertin, jolloin Jilla oli nartuista toinen vara-cacibilla. Tamsku oli myös muutama vuosi sitten narttujen toinen, mutta cacibilla. En ollutkaan ennen ajatellut, että molemmilla on mennyt kerran titteli "nenän edestä" ja molemmat sai junnutittelit sertin kanssa. Noh, olihan sekin kerta kun Jilla sai kaksi eh:ta peräjälkeisinä päivinä, mutta se ehkä onkin tavallaan se suola - koskaan ei tiedä miten käy.

Ehkä ollaan ensi vuonna messarissa, mutta jospa alkuvuodellekin löytyisi muutamat näyttelyt. Hilda täyttää helmikuussa 5kk, jolloin pääsee pentunäyttelyihin.

Sitten lauantaina oli pikkujoulut lukioaikaisten kavereiden kanssa ja täytyy sanoa, että joskus on kiva tehdä muita kuin koirajuttuja ja olla muiden kuin koiratuttujen kanssa (mutta vain joskus!) hehe!

Kaikki kolme hihnalenkillä

index.jpg

Koko kolmikko <3

iyndex.jpg